Vakuutukset
Info: Vakuutuksilla tarkoitetaan lakiteknisesti ja talousmaailman puolella eräänlaista maksullista riskienhallintatapaa, jolla voidaan suojata omaisuutta, eläin tai henkilö. Vakuutuksella pystytään turvaamaan jonkinasteinen yllättävä ja odottamaton menetys. Vakuutuksella voidaan pienentää suuren rahallisen menetyksen määrää pienemmäksi riippuen vakuutustyypistä ja sen laajuudesta. Vakuutus ei kuitenkaan korvaa uhkapeleissä menetettyä omaisuutta. Kannattaa siis miettiä oman talouden tilanteen mukaan, onko kasino järkevä sijoituskohde tai kannattaako luottaa tuuriinsa ja syöttää viimeiset kolikkonsa hedelmäpeli -automaattiin. Vakuutuksia myyvät yleensä vakuutusyhtiöt, jotka lupaavat myymällään vakuutuksella hyvittää vakuutuksen sopimusehdoissa määritellyin tavoin vakuutettavan henkilön omaisuuden tai henkilön itsessään (tällöin puhutaan esimerkiksi henkilövakuutuksesta, sairausvakuutuksesta tai tapaturmavakuutuksesta). Vakuutusket ovat olleet osa ihmiskunnan historiaa jo muinaisista sivilisaatioista lähtien. Jo muinaiset kiinalaiset ja babylonialaiset kehittivät eräänlaisen vakuutussysteemin, joka tallennettiin myöhemmin maailmankuulun Hammurabin lakiin. Babylonialaisten osalta vakuutus kattoi alunperin tiettävästi laivoilla liikkuneet merimiehet ja heidän aluksensa. Nykypäivänä vakuutustyyppejä on useita eri tarkoituksiin sovellettavia. Tunnetuimpia ja käytetyimpiä vakuutuslajeja ovat:
- Matkavakuutus, sillä reissatessa paikasta toiseen voi tapahtua odottamattomia asioita, jotka voivat johtaa esimerkiksi matkamiehen sairastumiseen tai lompakon häviämiseen jne. Sairauden hoitaminen voi olla tyyristä lystiä, jonka kustantaminen ilman matkavakuutusta voi johtaa ikävimmässä tapauksessa huomattavaankin taloudellisen tilanteen heikkenemiseen. Yksi tunnetuimmista ja vakavaraisimmista matkavakuutuksia tarjoavista yrityksistä tässä maassa on Fennia. Sen tuotepalettiin sisältyvä matkustajavakuutus korvaa ainakin matkustaessa ilmenneen sairauden ja tapahturman aiheuttamista kuluista osan tai jopa kokonaan. Fennian matkavakuutuksissa on mahdollisuus vakuuttaa lisäksi varsinainen matkustaminen — vakuutus kun voi kattaa peruuntumis- ja keskeytymiskulujakin. Fennian asiakkaille tarjotaan jatkuvan matkavakuutuksen ottaneille henkilöille 20% alennusta. Osa vakuutusyhtiöistä mahdollistaa matkatavaroidenkin vakuuttamisen, mutta näistä tarkempia tietoja kannattaa käydä lukemassa vakuutusalan toimijoiden vakuutusehdoista. Myös nuorekas hiirihahmoisista televisiomainoksistaan tutuksi tullut If
tarjoaa näitä matkavakuutuksia
, joita voi tilata yrityksen nettiputiikista alennettuun hintaan.
- Kotivakuutus voi "suojata" irtaimiston ja/tai kiinteiden rakennelmien sekä rakennusten tuhoutumiselta, vaurioitumiselta tai varastamiselta. Kotivakuutuksia Suomessa myydään vakuutusyhtiöiden lisäksi myös useiden pankkien välityksellä. Kotivakuutuksen tarkoittamalla irtaimistollta tarkoitetaan ainakin huonekaluja, mattoja, vaatteita, televisiota, jääkaappia, koruja ja muuta sellaista. Rakennuksen vakuuttaminen mahdollistaa hyvityksen saamisen jos itse rakennus kokee jonkinlaisen vaurion tai syystä tai toisesta peräti tuhoutuu. Suomalainen suhteellisen nuori vakuuttamisalalla toimintansa aloittanut Turva-niminen vakuutusyhtiö tarjoaa kotivakutuuksia. Sillä on tarjouksena toistaiseksi ainakin Internetin välityksellä tehtyihin koti- ja vapaa-ajan asuntojen vakuutuksiin 20 prosentin alennus. Yksi erinomainen vaihtoehto koti- tai omaisuusvakuutukselle on antaa esimerkiksi Securitakselle pyyntö tehdä turvakartoitus kotona. Suomessa jo 30 000 kotia & perhettä on päätynyt mainittuun ratkaisuun.
- Autovakuutus (kaskovakuutus) — tunnetaan myös eräillä seuduilla ns. moottorivakuutuksena tai ajoneuvovakuutuksena. Tämä vakuutuslaji on erittäin yleinen, sillä vakuutettavia autoja, moottoripyöriä, mopoja, skoottereita, veneitä ja muita vastaavantyyppisiä kulkuneuvoja on huimasti. Auton vakuuttaminen on pakollista. Ajoneuvovakuutuksia voi ottaa mm. henkilöautoa, pakettiautoa ja moottoripyörää varten. Kaskovakuutuksia myöntävät Suomessa ainakin Pohjola, A-Vakuutus, Fennia, If-vakuutus
, Tapiola, Lähivakuutus, Turva ja Veritas. Ajoneuvovakuutusta varten on vakuutushakemukseen ilmoitettava ainakin ajoneuvon merkki, malli, rekisterinumero, omamassa, käyttöönottovuosi, vakuutuksen ottajan kotikunta ja syntymäaika, sukupuoli. Moottoripyörän vakuuttamista varten tarvitaan myös tieto moottoritilavuudesta (cm3), sekä usein myös moottoripyörän teho (kW) ja onko siinä VAT-hyväksytty hälytin. Kaskovakuutuksen lisäksi mopoille, mopoautoille, moottorikelkoille ja mönkijöille tarvitaan liikennevakuutus samoin kuin autoille ja moottoripyörillekin. Liikennevakuutus on lakisääteinen ja sillä pyritään ensisijaisesti pitämään huoli siitä, että mahdollisen liikenneonnettomuuden yhteydessä kaikki vahingot voidaan korvata ulkopuolisille osapuolille. Suomalainen liikennevakuutus nimittäin korvaa haverin tapahduttua henkilövahingot, sekä vastapuolen omaisuusvahingot, mutta liikennevakuutus ei korvaa omaa kulkupeliä. Siksi kaskovakuutus kannattaa ottaa erikseen.
- Henkivakuutus, eli kuolemanvaravakuutus, on nimensä mukaisesti henkilön ottama tai hänelle otettu vakuutus, jonka edunsaajalle annetaan normaalisti ennalta sovittu rahasumma, mikäli vakuutettava henkilö poismenee odottamatta onnettomuuden tai muun sellaisen syyn tähden. Muu äkilliseen poismenoon johtava syy voi olla esimerkiksi sairaus. Henkivakuutus on sopimus vakuutuksen ottajan ja sen tarjoajan välillä. Vakuutuksen antaja myöntää sen ottajan määrittämälle edunsaajalle sopimusehtojen mukaisen rahasumman, mikäli vakuutettava henkilö kuolee. Vakuutettava henkilö maksaa vakuuttajalle vakuutuksesta joko säännöllisin väliajoin vakutuusmaksuja, tai sitten maksaa ennalta sovitun "könttäsumman". Suomessa henkivakuutuksia tarjoavat mm. Pohjola, Nordea, Fennia, OP, Tapiola ja Aktia, sekä suhteellisen nuori henkivakuutusyhtiö Duo. Pohjola tarjoaa tätä vakuutustyyppiä 18–64 ikävuoden välillä olevalle henkilölle, mutta vakuutusturva tulee päättymään viimeistään siinä vaiheessa, kun vakuutettava henkilö täyttää 65 vuotta. Yksityishenkilön lisäksi myös yrittäjälle on olemassa mahdollisuus tilata henkivakuutus antamaan turvaa vakuutettavan henkilön omaisille, sekä itse yritystoiminnalle, mikäli yrittäjä menehtyy. Aktian henkilöasiakkailleen myöntämä henkivakuutus on joko tasasummainen tai alenevasummainen turva halutulle ajalle. Duo-henkivakuutusyhtiö on Säästöpankkien ja Lähivakuutus-ryhmän omistama kotimainen toimija, joka aloitti näiden vakuutusten myöntämisen keväällä 2007. Duolta löytyy henkivakuutuksen lisäksi säästövakuutusta ja eläkevakuutusta jne.
- Sairausvakuutus ja tapaturmavakuutus mahdollistaa vakuutuksen ottajan taloudellisen tilanteen turvaamisen ja hoitokulujen joko täysimittaisen tai osittaisen kustantamisen vakuutusyhtiön maksamana. Tässä maassa näitä vakuutustyyppejä on huimasti toinen toistaan erikoisempia ja kattavampia. Esimerkiksi Tapiolalla on tarjota henkilölle tapaturma- ja sairausukuluvakuutusta ja Ifillä If-henkilövakuutus
. Suositeltava vakuutus yksityishenkilölle on nimenomaan sairauskuluvakuutus, koska se kattaa hoitokuluista kertyvät kustannukset tapaturman lisäksi — tämä vakuutus pitää huolen siitä, ettei hoito ole kiinni rahasta. Henkilövakuutuksia tarjoaa Pohjantähtikin, joka nimittää henkilöille kohdistettavaa vakuutustaan Pohjantähtiturvaksi. Se on kustomoitavissa yksilöllisten tarpeiden mukaan. Pohjantähden henkilövakuutukseen voidaan valita turva tapaturmaa, sairastumista ja matkalla tapahtuvia henkilövahinkoja varten. Turva-vakuutusyhtiön henkilövakuutukset voidaan tilata halutunlaisina paketteina muokkaamalla tarjottavana olevista vakuutusvaihtoehdoista sopivan vakuutuksen vakuutettavan henkilön iän ja elämäntilanteen mukaan. Usein näissä tämäntyyppisissä vakuutuksissa omavastuuosuus on muokattavissa. Kattavia yrittäjän vakuutuksia tarjoaa aikaisemmin mainitun Pohjantähden ja Tapiolan jne. lisäksi myös Mandatum.
- Lapsivakuutus on yksi erinomainen vakuutustyyppi, joka nimensä mukaisesti voi tuoda taloudellista turvaa lääkärikäynneistä, reseptilääkkeistä, sairastelusta jne. koituvista kustannuksista selviämiseksi. Varttuva lapsi on mittaamattoman arvokas! Esimerkiksi Nordea-pankki tarjoaa sellaisen vakuutuksen kuin Juniori Turva, joka on räätälöity juuri lapsia ja nuorukaisia varten. Nordean Juniori Turva -vakuutus on luotu tuomaan vakuutuksen ottajalle mielenrauha siitä, että lapsi saa tarvittaessa aina kaipaamaansa hoitoa nopeasti ja vaivattomasti. Vuoden ympäri oleva vakuutus voidaan mukauttaa eri asteisten turvatasojen mukaan (vanhempien ja vakuutettavan tarpeiden mukaan). Tapiolakin tarjoaa lapselle erityistä lapsen tapaturmavakuutusta. Tapiolan Lapsivakuutuksen aj Nordean Turva Juniorin lisäksi on mahdollista vakuuttaa myös syntyvä lapsi, mutta sen alan vakuuttajia Suomessa ei tällä hetkellä tunnu olevan kovinkaan paljon. Syntyvän lapsen vakuuttamisesta kannattaakin itse kunkin asiasta kiinnostuneen henkilön keskustella erikseen esimerkiksi Nordean tai Tapiola-vakuutusyhtiön edustajan kanssa. Nuoren lapsen kärsiessä allergioista, kuten esimerkiksi muna- tai maitoallergiasta, on hyvä erikseen selvittää vakuutusta tarjoavalta taholta vakuutuksen kattavuus esim. erikoismaitojen, voiteiden ja rasvojen osalta. Pohjantähti-niminen vakuutusyhtiö on yleisönosastoilla saatujen palautteiden mukaan kotimaisista vakuutusyhtiöistä ainoa sellainen, joka korvaa lapsen erikoismaidoista Kelan 75%:n hyvityksen jälkeen jäljelle jäävän 25%:n osuuden. Nuorekas vakuutusyhtiö If on myös vakuuttamassa nuorukaisia. Se tarjoaa Vauvavakuutuksen, jolla voidaan turvata vauva jo ennen hänen syntymäänsä, sillä vakuutus kattaa isoimmat syntymään ja ensimmäisiin elinkuukausiin liittyvät riskit. Ifillä on myös Lapsivakuutus, jota yritys mainostaa kattavaksi vakuutuspaketiksi, ja joka on sovellettavissa vähintään kahden (2) kuukauden ikäisiin lapsiin. Lue lisätietoja vauvavakuutusten lisäksi muista vauvan tarvikkeista.
- Lemmikkivakuutus on harvinaisempia vakuutustyyppejä, mutta näitäkin on mahdollista löytää hyvin varustetuista vakuutusalan toimijoilta. Vakuutus lemmikillä voi kattaa eläimen sairauden hoitamisesta kertyneet lääkelaskut ja muut kulut. Lemmikkieläinvakuutus tunnetaan osan vakuuttaja-alan toimijoiden keskuudessa myös nimityksellä seuraeläinvakuutus. Vakuutus voidaan ottaa esimerkiksi koiralle tai kissalle. If-vakuutusyhtiön
tarjoamaa seuraeläinvakuutusta Vakuuttaminen.info-palvelu suosittelee erityisesti sen takia, että Ifin seuraeläinvakuutus
on voimassa menettämisen osalta Suomen rajojen lisäksi myös muissa Pohjoismaissa, Sveitsissä ja koko Euroopan Unionin alueella. Hoitokuluvakuutus on tosin voimassa vain Suomen sisällä. Kenneliliiton jäsenille kyseistä vakuutustyyppiä tarjotaan viidesosan alennuksella normaalihintaiseen verrattuna. Ifin Seuraeläinvakuutuksen saaminen edellyttää If Kotivakuutuksen hankkimista, jonka senkin voi tilata yrityksen nettisivuilla sijaitsevasta nettikaupasta. Nettikaupasta tilatuissa vakuutuksissa If tarjoaa kylkiäisiksi 10% alennuksen vuodeksi eteenpäin. Myös hevoseläimelle, eli hevoselle, voidaan ottaa vakuutus. Hevoseläinvakuutus on erityisen suositeltava alan harrastajille ja yrittäjille, sillä vakuutettava hevonen voi olla niin kilparavuri, ratsu, poni, varsa, siitoshevonen tai jopa sikiö. Hevosvakuutusta tarjoaa Ifin lisäksi myös Tapiola, jolla on peräti neljä erilaista (eri käyttötarkoituksiin tarkoitettua) hevoshenkivakuutusta. Tapiolan "heppavakuutukset" korvaavat hengen menettämisen, sairastumisen tai vakavan vahingoittumisen. Tapiolan Ratsuvakuutukset ovat: Agria Hevosen perushenkivakuutus, Agria ratsun maksimi henkivakuutus, Agria jalostusvakuutus ja Hevosen palovakuutus, joiden lisäksi hevoselle voidaan tilata myös lisäturvaa (esim. eläinlääkärikuluvakuutus ja vastuuvakuutus). Hevosen vastuuvakuutus on hyödyllinen hevosen omistajalle jos eläin vaikkapa vauhkoontuu ja siinä sivussa tärvelee omaisuutta.
Harvinaisempia vakuutuksia teollistuvassa ja alati kaupunkikeskeisemmäksi muuttuvassa maassamme ovat ns. maatilavakuutukset. Maatilavakuutuksen voi ottaa mm. Lähivakuutukselta
ja Aktialta. Viimeksi mainitulla on sellainen vakuutus, joka suojaa kaluston ja koneiden, omaisuuden ja rakennelmien, lisäksi tuotantoeläimiäkin. Maatilalla voidaan Aktian vakutuus laittaa kattamaan mm. lehmät, lampaat, siat ja vuohet ainakin palovahingon ja varkauden varalta. Nautakarjalle on tarjolla laajennettua vakuutusturvaa. Maatilavakuutuksen lisäksi harvinaisempaan vakuutussfääriin kuuluu metsävakuutus (esimerkiksi jos tulipalo aiheuttaa vahinkoja metsälle, myrsky vahingoittaa metsää tai hyönteiset/jyrsijät tekevät vahinkoa metsässä), veneille tarkoitetut konerikkovakuutukset ja mastovakuutukset sekä takilavakuutukset. Hieman harvinaisempaa vakuutuskastia ovat myös harrasteajoneuvojen ja museoajoneuvojen vakuutukset. Molemmilla ajoneuvoilla tulee olla liikennevakuutus, esimerkiksi se Ifin tarjoama
, mutta ajoneuvovakuutus ei ole pakollinen, tosin onhan sekin suositeltava hankinta onnettomuuden varalta. Harrasteajoneuvo on vähintään 15 vuoden ikäinen kulkupeli, jonka vaihdettujen osien määrä on enintään 35% kulkuneuvon kokonaisrakenteesta. Harrasteajoneuvon tulee olla ajoneuvorekisterissä ja sen on oltava talvisäilytyksessä ainakin viiden kuukauden ajan vuosittain. Museoajoneuvo taas tarkoittaa sellaista kulkupeliä, joka on viritetty tismalleen sen alkuperäiseen asuunsa. Museoautot ja muut museoajopelit tulee olla katsastettu ja rekisteröity nimenomaan museoajoneuvoksi. Museoajoneuvo saa olla julkisessa liikenteessä max. 30 päivää per vuosi.
Tietoa Vakuuttaminen.info-sivustosta
Tämä sivusto on rakennettu auttamaan vakuutusta etsiviä henkilöitä löytämään tarvitsemansa vakuutuksen, tai vakuutukset, mahdollisimman helposti ja pienellä vaivalla. Vakuutus kannattaa ottaa ajoissa, sillä vahingon tapahduttua se on liian myöhäistä. Vanha suomalainen sananparsikin tämän jo summaa: on turha itkeä läikkynyttä puuroa. Vakuutukset, oli sitten kyseessä ajoneuvovakuutus, matkavakuutus tai lapsivakuutus, eivät toimi takautuvasti. Ne eivät korvaa menetettyä omaisuutta tai hyvitä esimerkiksi sairaskulumaksuissa jos vakuutus otetaan vahingon/onnettomuuden jo tapahduttua. Vakuutus on syytä ottaa heti kun elämäntilanne muuttuu sellaiseksi, että on jotakin kallisarvoista menetettävää. Onneksi nykyaikana vakuutuksen hankkiminen on todella helppoa — siitä osoituksena tämä toimintaperiaatteeltaan sangen yksinkertainen Vakuutukset.info-sivusto, jossa parhaat ajankohtaiset vakuutuslinkit luotettavimpien vakuutusalan toimijoiden nettisivuille! Vakuutustietojen ohessa tähän sivustosarjaan kuuluu myös Osamaksulla-sivusto. Parhaimpia tapoja viettää luppoaikaa rennossa seurassa tarjoaa oiva Allslots.